Jojo Moyes:
The one plus one (2014), Me before you (2012), After you (2015)
Jojo Moyes on
tuottelias 1969 syntynyt lontoolainen viihdekirjailija, jonka kirjat ovat
myyntimenestyksiä monille kielille käännettyinä. Hänen tiiliskivensä
tarjoilevat nopeatempoisia juonia, joissa klassiseen Jane Austin -tyyliin
epätodennäköinen pariskunta päätyy monien esteiden kautta yhteen. Kevyttä
viihdekirjallisuutta kutsutaan usein aivot narikkaan -kirjoina. Yksinkertaisen
insinöörin aivot menevät kuitenkin solmuun, jos kirjailija hutiloi
johdonmukaisuudessa. Siitä on viihtyminen kaukana, eikä Moyes onneksi
sellaiseen syyllisty. Lisäksi hän on näissä kolmessa kirjassaan on valinnut
rakkaustarinan taustalle yhteiskunnallisen ulottuvuuden, samaan tapaan kuin
dekkareissa tyypillisesti on. Moyesin tarinat eivät ehkä ole läpeensä
todenmakuisia, pikemminkin ne ovat ajatusleikkejä mitäpä jos...
Sattui niin, että
After you (suomeksi Jos olisit täällä) käsittelee juuri
samaa teemaa, kuin edellisen kirjoitukseni aiheena ollut norjalainen
nuortenromaani Ikke naken ikke kledt.
Tieni-iän kynnykselle Etelä-Norjan maaseudulla kasvanut Selma kaipaa äitiään,
jota ei koskaan ehtinyt tuntea, ja pelkää elämää. Elämässään tuuliajolla oleva
Louisa Clark taas rakastuu mieheen, joka on päättänyt tehdä avustetun
itsemurhan. Miehen kuoltua Louisa yrittää hiekolla menestyksellä elää elämäänsä
vainajan puolesta, ja osallistuu omaisensa menettäneiden sururyhmään. Lopulta Selma
ja Luoisa päätyvät samaan lopputulokseen. Vaikka elämä on mahdotonta ja rakkaus
vaarallista ja ylipäänsä kaikki mahdottoman vaarallista, ei auta pelätä. Kun
piikit pystyssä kulkeva Selma on riipaisevasti lihaa ja verta, jää Louisa ihan
mukavaksi naapurin tytöksi, jolle kyllä toivoo kaikkea hyvää, ja kuulumisetkin
haluaa kuulla. Toki Louisan tarinassa riittää hauskoja yksityiskohtia ja
yllättäviä käänteitä monin verroin enemmän kuin Selman mielensisäiseen matkaan
keskittyvässä pienoisromaanissa viimeisestä lapsuuden kesästä. Ei olekaan
yllätys, että Me before you (suomeksi
Kerro minulle jotain hyvää), jossa ensi
kertaa tapaamme Louisan, nähdään kesäkuussa 2016 valkokankaalla. Tämä kirja
käsittelee isoja teemoja; neliraajahalvaantuneen arkea, rakastumista
vaikeavammaiseen henkilöön ja tietenkin tämän vankkumatonta eutanasia-päätöstä.
Kyllä siinä ajattelemisen aihetta riittää.
Ensimmäinen
lukemani Moyesin kirja oli The one plus
one. Jess on kahta työtä tekevä yksinhuoltajaäiti englantilaisessa rantakaupungissa.
Tieniäitiys katkaisi haaveet opiskelusta, ja ero lasten isästä pakottaa Jessin
tekemään työtä vuorotta. Äitiys on hänen elämänsä ilo, mutta kouluikäisille lapsilleen
hänellä ei enää ole aikaa. Tapaamme Jessin ensi kerran, kun hän menettää
siivoustyönsä, koska ei varasta timanttikorvakorua. Parisängystä löytyy vain
yksi korvakoru, joka valittettavasti ei kuulu perheen äidille. Jokaisen pennin
venyttäminen on iskostunut Jessin ja lasten päähän, eikä pienintäkään asiaa
tehdä hetken mielijohteesta. Ja pitäisikö koulukiusatulle matikkanerolle ostaa
edes yksi muodikas asu, vai kuitenkin yrittää säästää yksityiskoulun
tähtitieteellisiin lukukausimaksuihin? Kun järki ei enää riitä ratkaisemaan
yhtälöä, Jess päättää satsata kaiken viimeiseen oljenkorteen. Ja toivoa
parasta. Tämän kirjan kuuntelin pitkillä automatkoilla joulukuussa 2015,
jolloin Suomessa käytiin vilkasta keskustelua köyhyyden syistä. Tuskin Moyesia
kannattaa ottaa modernin köyhyyden äänitorveksi, mutta kyllä tämäkin tarina tiettyä
perspektiiviä keskustelulle antoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti