Ystäväni Maria Wern

Anna Jansson: Rädslans fångar, Nordstedts, 2016, 10 t 36 min.

Rädslans fånger on 17. dekkari, jossa sympaattinen poliisi Maria Wern ratkaisee rikoksia idyllisessä Gotlannissa. Kirjailija Anna Jansson on itse syntynyt Visbyssä 1958. Ammatiltaan hän on sairaanhoitaja, ja työskennellyt paljon hoitotyön etiikan parissa. Tämä tausta näkyy selvästi hänen kirjoissaan, joissa jatkuvasti pohditaan sairauksien ja vammojen vaikutuksia ihmisen henkiseen hyvinvointiin, niin potilaan kuin hänen läheistensä osalta. Rikosten syyt löytyvät psyykkisistä häiriöistä ja menneisyyden vaikeista ihmissuhteista. Tämän uusimman kirjan teemoja on ihmisten sitoutuminen lopun ajan profetioita tarjoavaan lahkoon, mutta myös väkivaltaan pakotetun teinin toipuminen hyväksikäytöstä. Kyseisen Hampuksen edesottamuksista kerrottiin sarjan edellisessä osassa Alla kan se deg, jonka teemana on valokuvat ja niidn väärinkäyttö sosiaalisessa mediassa.

Maria itse on se mukava naapuri, pidetty työkaveri, lojaali ystävä. Hän on kunnianhimoinen työssään, mutta ensijaisesti kuitenkin lapsilleen omistautuva äiti. Näiden 17 romaanin aikana Marian lapset ovat kasvaneet pieniksi koululaisiksi. Maria itse on eronnut lastensa varsin boheemista isästä, Christer Wernistä.  Hän on veivannut edestakaisin suhdetta työkaveriinsa Per Arvidssoniin, joka pelastaa Marian hengen suurin piirtein jokaisessa kirjassa, mutta ei silti osaa valita Mariaa. Hiljattain on mennyt naimisiin palomies Björnin kanssa. Maria ei ole mikään täydellinen enkeli, vaan tuo vahvasti esiin epävarmuutensa ja ristiriidan kodin ja työn välillä. Maria on hyvin inhimmillinen, juuri sellainen nainen, jonka haluaisin ystäväkseni. Ja toisaalta olenhan viettänyt arviolta pari sataa tuntia Marian seurassa kuunneltuani kaikki nämä 17 kirjaa näyttelija Marie Richarssonin lukemina äänikirjoina, joten kaipa hän todella on ystäväni.
  

Jansson haluaa saada lukijan ymmärtämään, mikä johtaa ihmisiä toimimaan kuten he toimivat. Tämä koskee yhtälailla murhaajia kuin poliiseja ja muita vakituisia henkilöitä. Anna Janssonin henkilöt eivät jää mustavalkoisiksi tai yksiulotteisiksi. Juuri se minua viehättää näissä dekkareissa. Piinaavaa jännitystä Jansson ei tarjoa, maailman pahuudella ei mässäillä, eikä murhaajan arvaaminen johtolankojen perusteella taida myöskään olla näiden dekkareiden juttu. Minua itseäni ei mikään näistä kiehdo, ja itse asiassa en kestä juuri tämän enempää jännitystä. Olen kuullut toisten pitävän Janssonin dekkareita tylsinä ja liian jaarittelevina, ja kaipa sen niinkin voi nähdä.

Ehkäpä minulle mieluisimmat dekkarit on kirjoittanut toinen ruotsalainen nainen, Kiirunasta kotoisin oleva juristi Åsa Larsson. Larssonin päähenkilö juristi Rebecka Martinsson palaa kotiseudulleen pohjoiseen Kiirunaan. Larssonin kirjojen murhat perustuvat myös vanhoihin kaunoihin, ja ihmisten motiiveja avataan perusteellisesti. Larsson tarjoilee astetta enemmän jännitystä ja pahuutta kuin kolleegansa Jansson. Henkilönä Rebecka on hyvin kulmikas, ja välttelee liian läheisiä ihmissuhteita sisäisten arpiensa tähden. Hän on äärimmäisen kiinnostaja persoona, mutta ei samalla lailla ystäväainesta kuin Maria. Eikä Rebecka seikkailekkaan kuin viidessä kirjassa. Larssonin kirjojen lukeminen ruotsiksi on muuten erityisen nautinnollista, koska Rebeckan lapsuusmuistoissa pulppuavat suomenkieliset sananparret.

Dekkarina Rädslans fångar ei ole mitenkään valtavan onnistunut, se on pakko myöntää. Sarjan aikaisemmat osat tarjoavat jännittävämpää ja jäntevämpää tarinnankerrontaa. Mutta olipa taas ihana vierailla luonasi Gotlannissa, Maria!