Sirpa Kähkönen: Graniittimies
Kustannusosakeyhtiö Otava, Keuruu 2014, 4. painos
Elias Tuomi hakee parempaa elämää ase kädessä vuoden 1918
Suomessa. Se tie johtaa piikkilanka-aidan taakse. Vartijat katsovat muualle,
kun tytöt tuovat vangeille marjoja. Klaara on tytöistä kaunein, eikä halua
ajatella elämää ilman Eliasta. Leiriltä vapauduttuaan Elias kokoaan unelmiensa rippeet.
Suomessa ei punikille ole töitä. Eikä Klaarakaan halua elää kuin äitinsä, alati
nöyränä anella elantoaan. Häiden jälkeisenä aamuna Elias ja Klaara lähtevät
hiihtämään sinne. Vanhat nimet on
paras unohtaa, niin rajan takaa tulleiden kuin kaupungin ja katujenkin. Ja niin
Ilja Lavrovitch ja Klara Viktorovna alkavat 1922 rakentaa vastasyntynyttä työläisvaltiota.
Onneksi Ilja ja Klara tulevat talvella, heillä on lämpimät
takit. Monella ei ole. Petrograd on kylmä, kurja ja likainen. Tulijat
opiskelevat ahkerasti, mutta pitkään uuden kielen käyttäminen pitää kömpelönä.
Kotiseudun puhe on varomattomia hetkiä varten, tuttu murre nostaa muistot ja
ikävän. Klara soimaa itseään aatteen heikkoudesta, kun puute ja nälkä
herättävät epäilyksiä. Muut varmasti jaksavat uskoa? Klara kokoaa kasaan pienen elämän. Korjaa sen
vähän mihin pystyy, lannistumatta siitä, mikä vielä on tekemättä.
Posti kulkee Suomeen, ja hyviä oloja halutaan esitellä äidin
lisäksi Suomen poliisille. Klaran jan Iljan
lisäksi kuvassa on Iljan saama puolueen pinssi sekä hänen nuorempi
veljensä, punaupseeri Lavr. Klaaran äiti näkee valokuvassa harhaan johdetun,
kurjuudessa kuihtuneen tyttären ja kaksi maanpetturia. Poliisi ei kommentoi
tässä vaiheessa, mutta Lavr aikanaan saa rangaistuksensa.
Lavr ei pidä siitä mitä näkee puna-armeijassa. Hän riisuu
sotilaspukunsa Klaran hävitettäväksi ja hiihtää takaisin. Klara ymmärtää, sekä
lankoaan että vallankumousta, jota on varjeltava vaaroja vastaan. Ilja selviää
varoituksella veljensä lähdöstä, ja palaa vaiteliaana kotiin. Myöhemmin vaara
on sitä, että lapsen leluhevosen nimi on Lavr. Silloin Iljaa ivataan herra
Tuomeksi.
Kähkönen on aikaisemmin kirjoitanut Tuomen perheen vaiheista
Kuopiossa. Siellä muistamattomuuteen kadonnut äiti odottaa viimeisen asti
poikiaan kotiin. Hilda sisko sulkee aatteen sisälleen, eikä tiedä uskoako
huhuja Siperiaan viedyistä. Tieto-Finlandia ehdokaaksi valitussa Vihan ja
Rakkauden liekit –kirjassa Kähkönen kertoo isoisänsä Lauri Tuomaisen tarinan.
Kirjassa on myös Leningradista lähetetty kuva Tuomaisesta punaupseerina,
yhdessä veljensä Eliaksen ja tämän Klara-vaimon kanssa. Kähkönen sanoo
alkaneensa kirjoittaa sen takia mitä isoisä kertoi ja mistä isoäiti vaikeni.
Graniittimies on aidosti irrallinen teos, mutta muut saman
suvun tarinaa käsittelevät kirjat antavat sille syvyyttä. Kirja kertoo
yhtälailla kaupungista kuin ihmisistä sen sisällä. Aiheena Suomesta 1920-luvulla
Neuvostoliittoa rakentamaan lähteneet kommunistit on kutkuttava, ja kovin
vieras. 1900-luvun alun todellisuudessa työväenaatteelle oli suuri tilaus. Tästä
meille on kertonut vakuuttavasti jo Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla. Monet
vaatimuksista tuntuvat hyvinvointiyhteiskunnassa kasvaneesta varsin liikuttavilta.
Kahdeksan tunnin työpäivääkin on pyydetty ihmishenkiä vaatineissa mellakoissa,
jotka toimivat esikuvana työväen vapulle.
Lavr, Ilja ja Klara etsivät jokainen vilpittömästi parempaa
elämää, itselleen ja muille. Kuten moni muukin. Silti alusta alkaen pohjalla
kytee epäluulo. Eihän kukaan voi olla syntyjään puhdas Neuvostoliittolainen!
Vallankumousta piti suojella keinolla millä hyvänsä, yksilöistä – miljoonista yksilöistä
- piittaamatta. Ketä varten uutta valtiota rankettiinkaan? Vallasta tuli
kumousta tärkeämpi. Ja näin jatkui
pitkään, kuten television agenttidraama Deutchland 83 esittää. Nuori agentti painostetaan
työhön hankkimaan palkinnoksi munuaissiirto äidilleen. Välttämätöntä hoitoa ei
saanut tarpeen takia, ainoastaan palkintona.
Vapaus, veljeys ja tasa-arvo?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti